Ajankohtaista

Asiakkaamme MaitoKourimo Oy:n maitotila sijaitsee Varsinais-Suomessa entisessä Kiikalan kunnassa, nykyisessä Salossa. Aki ja Kirsi Kourimo aloittivat maidontuotannon vuonna 1997 Lapinojan tilalla parsinavetassa, johon tehtiin laajennusta vuonna 2007. Kipinä maidontuotantoon oli syttynyt myös Akin ja Kirsin lapsille Aleksille ja Emilialle, joten vuonna 2020 perustettiin osakeyhtiö MaitoKourimo Oy, ja samana vuonna tuli valmiiksi myös uusi pihattonavetta. Pihattonavetassa siirryttiin robottilypsyyn, joka sujuikin yllättävän helposti. Uudessa pihattonavetassa on tilat myös ummessa oleville ja poikiville lehmille sekä vasikoille. Nuorkarja eli hiehot jäivät tässä vaiheessa vielä vanhaan parsinavettaan. Hiehoille rakennettiin vuonna 2024 hiehopihatto, joka on ollut nyt käytössä vuoden ajan. Yleisenä huomiona MaitoKourimon naudoista voidaan todeta, että eläimillä on hyvä ja rauhallinen tunnelma uusissa tiloissa.
Tilan työt hoidetaan yhdessä perheen voimin ja toisinaan myös Aleksin ja Emilian puolisot auttavat tilan töissä. Sesonkitöissä kuten lehmien säilörehun korjuussa tila käyttää urakoitsijaa, josta ei helpolla luovuta. Näin saadaan tuotettua usein oikeaan aikaan korjattua säilörehua.
Yhteistyö ruokinta-asiantuntijan Kirsi Buskin ja MaitoKourimon tilan väen kanssa alkoi murskeviljan säilömiseen tarkoitetusta Bonsilage CCM:n käytöstä. Vuoden 2022 lopussa MaitoKourimon vasikoille alettiin syöttämään vasikka-apetta, joka on jatkunut tähänkin päivään asti hyvillä tuloksilla. Vasikat kasvavat hyvin ja pysyvät terveinä ilman ripuleita tai muita sairauksia. Vasikka-appeen yhtenä komponenttina on Schaumannin Kalvicin Pro ATG kivennäinen, joka sisältää Schaumannin patentoimalla menetelmällä valmistetut Aminotrace orgaaniset hivenaineet, Ceravital XP entsyymin ja Provita LE propiootin.

Vuoden 2023 loppupuolella MaitoKourimo otti käyttöön myös heidän lehmillensä räätälöidyn tilakivennäisen, jonka sopivuus tarkistetaan aina kun on otettu uusi säilörehuanalyysi. Tilakivennäinen sisältää Schaumannin esiseoksen, jossa on Aminotrace orgaaniset hivenaineet ja ASS-CO-FERMIN, joka on hiiva-mikro-organismipohjainen probiootti. Nykyisin uuden hiehopihaton myötä myös hiehojen appeessa on kivennäisenä tilakivennäinen eli Rindavit Pro Hieho.

MaitoKourimon tilan lehmien apeseosta on täydennetty myös vuosien myötä aina tilanteen mukaan. Hapanpötsin ehkäisyyn on käytetty Detamin BP erikoisrehua, joka sisältää kalsiumkarbonaatin, natriumkarbonaatin ja merilevän lisäksi mikroionisoidun magnesiumoksidin. MiMag eli mikroionisoitu magnesiumoksidi on yksi Schaumannin innovaatioista. Se liukenee huomattavasti paremmin lehmän elimistössä verrattuna tavanomaiseen magnesiumoksidiin. Kun apeseoksessa on ollut vähän energiaa, on sinne lisätty suojattua rasvaa eli Schaumann Energyä. Kerran apeseoksen maittavuuttakin on lisätty onnistuneesti energiaakin sisältävällä Sweet Liquid liuoksella.

Yksi tärkeä tuote lehmien ja myös ummessa olevien lehmien ruokinnassa on Tirsana BSK energialiuos, joka sisältää Schaumannin jo yli 20 vuotta sitten kehittämän Bovin-S- Komplex tehoaineyhdistelmän. Bovin-S-Komplex tehostaa pötsin toimintaa ja vähentää ammoniakin muodostumista pötsissä. Lyhyesti sanottuna Bovin-S-Komplex lisää kuiva-aineen syöntiä ja parantaa pötsimikrobien toimintaa. Tirsana BSK:n tärkein tehtävä on ehkäistä piilevää ketoosia.  MaitoKourimon lehmät saavat Tirsana BSK:ta jo ennen poikimista ja poikimisen jälkeen vielä parisen viikkoa korotetulla annosmäärällä. Tämän jälkeen Tirsana BSK:n annosmäärä lasketaan noin 250 grammaan päivässä. Määrä on tämä 250 g kunnes lehmä todetaan tiineeksi. Aleksin mukaan näin lehmät ovat lähteneet helposti syömään enemmän rehua ja ketoosia ei pääse syntymään. Tirsana BSK on helppo tapa lisätä yksittäisen lehmän energian saantia robotilla. Vaikka lehmä olisikin jo todettu tiineeksi ja se lypsää edelleen paljon maitoa, niin Tirsana BSK:n käyttöä voi silti jatkaa.

MaitoKourimon ummessa olevat lehmät ja pian poikivat hiehot ovat saaneet umpiappeen seassa Rindavital MF anionisuolaa, SME Spezialia ja Aktimag orgaanista magnesiumia. Tämä kivennäisruokinta on ehkäisyt hyvin poikimahalvaukset ja jälkeisten jäännin. Nyt MaitoKourimon tilalla halutaan vaihtaa tämä kolmen eri tuotteen kivennäisruokinta yhteen tuotteeseen, ja näiden tilalle otetaan jo joitakin vuosia sitten tuotevalikoimassamme ollut Schaumannin Rindavital VK Classic. Rindavital VK Classic sisältää Schaumannin tehoaineet Aminotrace, MiZi. MiMag ja Zellpro. Koska tämä tuote sisältää suuret määrät eri vitamiineja ja hivenaineita, on sen annostelu myös pieni eli maksimissaan vain 120 g / lehmä/ päivä.

Tällä hetkellä MaitoKourimon lypsävien lehmien kivennäisenä on uutuus täyskivennäinen Rindaspezial Plus, joka on suunniteltu Schaumannilla tänne meille Suomen markkinoille. Rindaspezial Plus sisältää seuraavat Schaumannin tehoaineet: Aktimag, Ceragel, Aminotace, ASS-CO FERM ja Zellpro. Tämä täyskivennäinen onkin saanut hyvän vastaanoton asiakkaidemme maitotiloilla.