Menestystarinoita

Kortesalmen Tila Ranualla aloitti Eurotrading Oy:n kanssa yhteistyön vuoden 2019 loppupuolella. Yhteistyö on syventynyt ajansaatossa yksittäisten tuotteiden käytöstä kokonaisvaltaiseen ruokinnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Kortesalmen Tilalla on tällä hetkellä lypsyssä 40 lehmää. Tilalla on käytössä yksi robotti ja tulevaisuudessa laajennuksia on suunnitelmissa. ”Tällä hetkellä toimintahan on tällaista 4H-toimintaa, mutta robotilla pukkaa hikeä kuitenkin” Aleksi naurahtaa.

Aleksi kertoo vanhan navettansa kanssa olleen haasteita jo ennestään, mutta positiivisiakin asioita löytyy ”Navetta on sokkeloinen ja ahdas, mutta maitomäärät siihen nähden ovat todella hyvät!” Tällä hetkellä Kortesalmen Tilalla päivämaidot ovat yli 40 kilon luokkaa.

 

Ennen kuin Aleksi aloitti yhteistyön Eurotradingin kanssa, Aleksi tuumasi, että ruokinnasta puuttui tietynlaiset rutiinit.          ”Ruokinta tapahtui mutu-tuntumalla ja suunnittelu oli suurpiirteisempää, tarkempaa hienosäätöä ruokinnassa ei tehty.”

Sen jälkeen, kun suunnitelmat oli yhdessä toteutettu, tekeminen tilalla on helpottunut

”Rutiini on tuonut varmuutta ja ennustettavuutta ruokintaan ja omaan tekemiseen on alkanut kiinnittää enemmän huomiota, koska sen huomaa nyt jälkeenpäin tuloksissa”, Aleksi toteaa.

”Eurotradingin mukaan tultua suunnitelmallisuus on kasvanut ja tuonut tarkkuutta toimintaan. Tämä helpottaa tilan arkea, koska suunnittelu ja pähkäily on ruokinnan suhteen jäänyt osittain toisten vastuulle”

Lapin alueella lehmien ruokinnassa yleisenä piirteenä on korkea väkirehupitoisuus muuhun Suomeen verrattuna. Onnistuneella ruokinnansuunnittelulla ja laadukkailla tuotteilla, ollaan alueella lähes poikkeuksetta kyetty vähentämään väkirehun määrää ja lisäämään karkean rehun syöntiä.

”Loppulypsykaudessa olen myös huomannut eroa aiempaan, sillä uuden ruokinnansuunnittelun avulla väkirehuprosenttia ollaan voitu pienentää ruokinnassa”, Aleksi mainitsee.

Aleksilla on tällä hetkellä käytössä lypsäville lehmille Rindavit Top Super ATG Plus – kivennäinen ja karkearehun sulavuutta parantava Rumivital. Ummessa oleville lehmille käytössä on anioniruokinta ja tuotteena toimii Rindavital Anion -täydennysrehu. Lisäksi energiatasojen ylläpitämiseen on käytössä Tirsana BSK energiarehu. Aleksi on tyytyväinen tuotteisiin, vaikka aluksi hänellä oli epäilynsä niiden toimivuudesta.

”Aluksi epäilin tuotteita mutta ajattelin, että piru vie kokeillaan. No sittenpä myöhemmin maitomäärä nousi ja laatu parani, joten kyllä ne jäävät käyttöön!”

”Käytännössä Rumivitalin käyttöönoton jälkeen rasva nousi maidossa yhdellä kymmenyksellä ja myös maitomäärä nousi. Rindavit on edelleen nostanut maitomääriä ja pitänyt tason korkealla. Myös eläinlääkärikäynnit ovat vähentyneet huomattavasti.”

Kortesalmen tila antaa myös erityismaininnan Eurotradingin ruokinnansuunnittelulle ja palvelulle.

” Palvelu on ollut kokonaistavaltaista ja rentoa, ei tyrkytetä mitään. Silloin on helppo hoitaa asiat ja olla yhteydessä. Ruokinnansuunniteluun on aina saanut apua, vaikka etänä. Mikä parasta palvelu on oikeasti laadukasta ja sillä on saatu aikaan tuloksia!”

Tulevaisuuden suunnitelmat Aleksilla on selkeät: ”Pikkusen jos kokeilisi laajentaa ja tulosta tehdä, niin eiköhän sillä hyvä tule.”